Kisällilaulujen historiaan voi nyt tutustua myös kuuntelemalla tai laulamalla kirjan mukana

Mikä yhdistää muun muassa Dallapéa, Kisällittäriä, Reino Helismaata, Taisto Tammea ja Reijo Frankia? TSL julkaisee entisaikojen nuorisomusiikista, kisällilaulusta kertovan teoksen soivana äänikirjana. 

Työväen Sivistysliitto julkaisee 5.9. musiikkituottaja ja kisällilauluasiantuntija Timo ”Tipi” Tuovisen Suomalainen työväenlaulu – Kisällilaulajien aikakausi -kirjasta äänikirjaversion. Kirjan lukijana on Eija Ahvo ja kirjassa kuultavia lauluja esittävät muusikot Veera Railio ja Merja Ikkelä. Äänikirja on kuunneltavissa TSL:n verkkosivuilla, jonka lisäksi kirja on saatavilla käytetyimmissä äänikirjapalveluissa.

Äänikirja pohjautuu vuonna 2022 julkaistuun alkuperäisteokseen, jossa Tuovinen esittelee kattavasti kantaaottavan kisällilaulun satavuotista historiaa Suomessa.    

– Tipi Tuovisen kisällilaulukirjan musiikkipainotteisuus ja kulttuurihistoriallinen merkittävyys johdatti ajatukseen tuottaa teoksesta äänikirjaversio, jossa orkesteri esittää kirjan lauluja ja siten avaa kuulijalle myös laulujen melodioita, TSL:n kulttuurituottaja Jaakko Suni kuvaa äänikirjan taustoja.

Tuovisen teos avaa aikansa kantaaottavien laulujen tekstien taustoja ja syntyhistoriaa ja sen äänikirjaversiossa kuullaan muusikoiden Veera Railion ja Merja Ikkelän esittäminä muun muassa seuraavat laulut: Pontevat mahat, Kirjava firma, Kisällien inventaario, Mantan uusi näkemys, Savolaisten marseljeesi, Laulu jakamattomasta sivistyksestä ja Valtion vankilan pihalla. 
 

Kuuntele lyhyt makupala

 

Kuuntele koko äänikirja

 

Lisätiedot
Jaakko Suni
kulttuurituottaja,
Työväen Sivistysliitto TSL
jaakko.suni@tsl.fi, puh. 040 865 7576