Petra Seila-Juhola TSL:ään koulutussuunnittelijaksi
TSL:n asiantuntijajoukko sai vahvistusta, kun Petra Seila-Juhola aloitti työt koulutussuunnittelijana 3.5.2021. Seila-Juhola työskentelee maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden koulutusten parissa ja sijaistaa tehtävässä Leeamaria Välitaloa. Työtehtäviin kuuluu muun muassa koulutushankkeiden suunnittelu ja niiden toteutuksesta vastaaminen.
Petra Seila-Juhola on koulutukseltaan sosiaalipsykologi, VTM. Hän on suorittanut myös opettajan pedagogiset opinnot. Erilaiset kulttuurit ja kielet ovat aina kiinnostaneet Petraa ja siksi hän innostui heti mahdollisuudesta päästä työskentelemään maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden koulutusten parissa.
– Työ TSL:ssä tarjoaa mielenkiintoisen näköalapaikan myös yhteiskunnallisesti. Etenkin näin kuntavaalivuonna on innostavaa päästä työskentelemään yhteiskunnallisesti aktiivisessa oppilaitoksessa, Petra kertoo.
TSL on jo tuttu Petralle, sillä hän on työskennellyt tuntikouluttajana sekä ohjaajana TSL:n hankkeissa. Aiemmin työurallaan Petra on työskennellyt pääosin erilaisten tutkimusten, esimerkiksi henkilöstötutkimusten, parissa yksityisellä sektorilla.
– Työ on alkanut mukavasti, ja olen päässyt heti osallistumaan TSL:n järjestämiin kouluttajapäiviin, joilla aiheina oli muun muassa mediakriittinen tiedonhaku sekä tietoturva, Petra kuvaa ensimmäistä viikkoaan TSL:ssä.
TSL:n henkilöstö toivottaa Petran lämpimästi tervetulleeksi!