• Podcast

Äänimerkki-podcast: Ajattelin, että minusta tulee konserttipianisti

Äänimerkin haastattelussa vuoden 2022 Reino Helismaa -palkinnonsaaja, Mariska. Kolmiosaisen podcastin ensimmäisessä osassa keskustellaan muun muassa työtavoista, kiinnostuksesta musiikkiin ja lyriikkaan sekä kirjoittamisesta itselle ja muille artisteille.

Jos podcastin kuuntelu ei onnistu yllä olevasta upotuksesta, voit kuunnella jakson myös Anchor-palvelussa.
Podcast-jakson tekstiversio.

Äänimerkin haastattelussa vuoden 2022 Reino Helismaa -palkinnonsaaja, Mariska. Kolmiosaisen podcastin ensimmäisessä osassa keskustellaan muun muassa työtavoista, kiinnostuksesta musiikkiin ja lyriikkaan sekä kirjoittamisesta itselle ja muille artisteille.

Keskustelijat: Mariska ja TSL:n kulttuurituottaja Jaakko Suni.

Äänimerkki on Työväen Sivistysliiton podcast, jossa keskustellaan monipuolisesti oppimiseen ja osaamiseen, työelämään, yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen, kulttuuriin sekä osallisuuteen liittyvistä aiheista.

Podcast-jaksot julkaistaan TSL:n verkkosivujen ajankohtaisissa, mutta ne ovat kuunneltavissa maksutta myös käytetyimmissä suoratoistopalveluissa (Spotify, iTunes).