Päättyneet hankkeet
2025
-
Tyyki – työtä ja kestävää kilpailukykyä tekstiilikierrosta
Tyyki-hankkeessa tutkittiin, mitä uusia ammatteja, työtehtäviä, tehtäväkuvia, työprosesseja ja osaamistarpeita tekstiilien kerääminen, käsittely, uusiokäyttö ja -tuotanto synnyttää. Tutkimus tehtiin oppilaitosten ja työelämän yhteistyönä. Tutkimuksen lisäksi hankkeessa suunniteltiin ja pilotoitiin koulutuskokonaisuuksia. Tyyki-hankkeen toteuttajat olivat Eduko Kouvolan Ammattiopisto, Esedu Etelä-Savon ammattiopisto, Harjulan Setlementti ja Työväen Sivistysliitto TSL ja se oli Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen rahoittama.
-
Kesto – kestävää osaamista tekstiili- ja muotialalle
Kesto-hankkeen tavoitteena oli kestävän liiketoiminnan, suunnittelun ja valmistamisen vahvistaminen tekstiili, vaatetus ja muotialalla. Hanke tarjosi tekstiili-, vaatetus- ja muotialan toimijoille täsmäkoulutuksia osaamisen päivittämiseen. Vahvistamalla toimijoiden osaamista muuttuvassa toimintaympäristössä hanke tuki kestävää ja vastuullista liiketoimintaa. Hankkeessa tuettiin lisäksi uusien urapolkujen rakentumista toimialan sisällä. Kesto-hankkeen toteuttajat olivat LAB-ammattikorkeakoulu, Koulutuskeskus Salpaus ja Työväen Sivistysliitto. Yhteistyökumppanina hankkeessa on Teollisuusliitto ja se oli Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen rahoittama.
-
Työpolkuohjaaja – Silta työhön
Työpolkuohjaaja-konsepti vahvisti työelämän kohtaantoa lisäämällä työpaikkojen ja työyhteisöjen valmiuksia kohdata ja työllistää nuoria sekä erityistä tukea tarvitsevia työntekijöitä. Hankkeessa rakennettiin Työpolkuohjaaja-toimintamalli sekä Työpolkuohjaaja-valmennus.
2024
-
Työelämän digitaidot jatkuvana oppimisena
Työelämän digitaidot jatkuvana oppimisena -hankkeen tarkoituksena oli tukea erityisesti työikäisiä jatkuvan oppimisen katveessa olevia aikuisia digitaalisen työelämälähtöisen osaamisensa kehittämisessä.Kaksivuotisessa hankkeessa luotiin yhdeksän digimoduulia sisältänyt Howspace-verkko-oppimisympäristö, jossa opiskelijat saattoivat tehdä opintoja omaan tahtiin saaden tarvittaessa ohjaajien tukea.
2023
-
Eväitä työn muutokseen koronakriisin jälkeen
Eväitä työn muutokseen koronakriisin jälkeen -hankkeen palvelut kohdentuivat Helsinki-Vantaan lentokentän alueella toimiville yrityksille tai sinne palveluja tuottaville yrityksille ja niiden työntekijöille. Hanke vahvisti työyhteisön luottamusta selviytyä koronapandemiasta aiheutuneista vaikeuksista ja tuki yritysten elpymistä.
-
Komeetta – kulttuurisesti osallistavaa mentorointia työelämään
Komeetta-hankkeessa edistettiin työmarkkinoiden ulkopuolella olevien maahanmuuttajataustaisten henkilöiden, erityisesti miesten työllistymistä. Hankkeessa kehitettiin vertaistukitoimintaa ja kokeiltiin, arvioitiin sekä kehitettiin erilaisia mentorointimalleja maahanmuuttajien työllistymisen tueksi.
2022
-
SkillPlus
SkillPlus koulutti digitaalisia taitoja työntekijöille, joiden alat ovat joutuneet koronakriisin ja nopeasti muuttuvan maailman kouriin. Koulutusohjelma toteutettiin samanaikaisesti Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa.
-
Osaamisen ohjaksissa
Osaamisen ohjaksissa -hankkeen koulutuksissa vahvistetiin työelämässä tarvittavia perustaitoja kuuden viikon iltaopiskelukursseilla. Koulutuksen teemoja olivat runsaan digiopetuksen lisäksi oppimisen taidot, työelämätietous, medialukutaito, matematiikan ja kirjoittamisen perustaidot, vuorovaikutustaidot ja työhyvinvointi.
-
Löydä polkusi
Löydä polkusi -hankkeen kohderyhmänä olivat 16–25-vuotiaat ammattiin opiskelevat, opintoihin hakeutuvat ja työelämään siirtyvät nuoret Etelä-Karjalassa. Hanke kehitti ja vahvisti nuorten ammatillista identiteettiä sekä tuki koulutuspolulla etenemistä ja työelämään siirtymistä.
2021
-
Kriisituki alueilla
Kriisituki alueilla -hanke auttoi ja tuki koronakriisin takia lomautettuja, irtisanottuja sekä työttömyysuhan alla olevia työntekijöitä. Hanke on suunnattu erityisesti kaupan alan, palvelualan ja julkisten alojen työntekijöille Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnissa.
-
Työn murros
Työn murros on puhuttanut tutkijoita, työmarkkinajärjestöjä ja politikkoja jo toista vuosikymmentä. Työn murros -projekti keskittyi työn murroksesta käytävän keskustelun kartoittamiseen ja muutosvalmiuksien kehittämiseen palkansaajien näkökulmasta.
2020
-
Empowering Migrants for Employment EME
EME-hankkeessa kolmen maan toimijat perehtyivät yhdessä keinoihin tunnistaa maahanmuuttajien taitoja ja osaamista sekä edistää heidän työllistymisvalmiuksiaan. Parhaista käytännöistä koottiin ememethods.net-menetelmäopas.
-
Ammattitaitoa yhdessä
Ammattitaitoa yhdessä -hanke kokosi yhteen työnantajat, työntekijät ja oppilaitokset. Hankkeen päämääränä oli saada opiskelijoiden siirtymät oppilaitosten ja työpaikkojen välillä sujuviksi. Hanke vahvisti koko työyhteisön osaamista työpaikalla järjestettävän koulutuksen tukemisessa ja paransi oppilaitosten ja työpaikkojen välistä yhteistyötä.
-
Työelämän digitaitoja tutor-mallilla
Työelämän digitaitoja tutor-mallilla -hankkeessa kehitettiin teollisen alan tuotannon työntekijöiden tieto- ja viestintätekniikkataitoja, luotiin hyvää arkea ehkäisemällä epävarmuutta sekä valmistettiin työntekijöitä digitalisaation myötä laajeneviin työnkuviin.
-
Koti Hyvinkäällä
Koti Hyvinkäällä -hankkeen päämääränä oli, että Hyvinkäällä asuvat kolmansien maiden kansalaiset ovat aktiivisia osallistujia yhteiskunnassa. Hanke tuki ja aktivoi kolmannen sektorin toimijoita kotouttamis- ja monikulttuurisuustyöhön.
-
FutureFit
FutureFit-ohjelma pureutui aikuiskoulutukseen ja uusien taitojen opettamiseen Suomessa, Ruotsissa, Alankomaissa, Tanskassa ja Belgiassa. Osaamista, kokemuksia ja tietoja jaettiin eri maiden ja kumppaneiden kesken.
2019
-
Ote työhön
Ote työhön -hankkeessa luotiin työelämäohjausmalli, jonka tarkoituksena on parantaa pitkään pois työelämästä olleiden maahanmuuttajataustaisten henkilöiden työllistymisvalmiuksia. Hankkeen toiminta suunnattiin etenkin matalasti koulutetuille naisille.
-
OPPI-VA – Oppimisvaikeuksista työpaikan osaamisvalmiuksiin
OPPI-VA-hankkeen tavoitteena oli madaltaa kynnystä työpaikoilla puhua oppimisen vaikeuksista ja tuen tarpeesta sekä rohkaista kokeilemaan erilaisiin työtehtäviin soveltuvia apuvälineitä. Hankkeessa tuotettiin Työ sujuvaksi! -materiaali, joka tukee puheeksi ottamista ja apuvälineiden hyödyntämistä työpaikalla.
-
Työväenkulttuuri talteen ja eläväksi
Työväenkulttuuri talteen ja eläväksi -hankkeessa oli mukana yksittäisiä musiikin ammattilaisia ja ystäviä sekä taiteilijoita ja tutkijoita. Taustayhteisöjä olivat useat työväenliikkeen yhteisöt kuten Työväen Sivistysliitto TSL, Kansan Sivistystyön Liitto KSL, Työväen Arkisto ja Kansan Arkisto. Hankkeen pohjalta syntynyt verkosto ja Laulu ottaa kantaa -portaali.
-
Kuvassa keskellä
Kuvassa keskellä – kulttuurien välisessä mediaprojektissa toteutettiin valokuva- ja videopajoja, joissa maahanmuuttajataustaiset nuoret oppivat ilmaisemaan itseään ja kertomaan valokuvan ja videon keinoin omia, perheidensä ja yhteisöjensä tarinoita.
-
Mid-life Skills Review Project
Midlife Skills Review Project -hankkeen tavoitteena oli ikääntyvien työntekijöiden tukeminen työn murroksessa. Hanke vahvisti osaamisen tunnistamista, perustaitoja ja osaamisen hyödyntämistä työssä. Erasmus+ -ohjelmalla rahoitetussa hankkeessa oli mukana kumppaneita Britanniasta, Suomesta, Italiasta, Saksasta, Ranskasta ja Espanjasta.
2018
-
Tavoitteena Exchange for Empowerment – Naisten kotoutumisen ja työllistymisen keinoja Euroopassa
Naisten kotoutumisen ja työllistymisen keinoja Euroopassa -hankkeessa valmisteltiin eurooppalaista yhteistyötä pitkään pois työelämästä olleiden maahanmuuttajien, erityisesti naisten, kotoutumisen ja työllistymisen edistämiseksi.
2017
-
Digiosaajaksi työelämään
Digiosaajaksi työelämään -hanke oli suunnattu Etelä-Savon alueella asuville työttömille ja työttömyysuhan alaisille aikuisille. Hankkeen tavoitteena oli parantaa osallistujien digitaalista osaamista ja valmiuksia digitaaliseen kansalaisuuteen.
2015
-
Oppimisvaikeudet työpaikalla
Oppimisvaikeudet työpaikalla -hankkeessa selvitettiin, mitä työpaikoilla tiedetään oppimisvaikeuksista ja miten niitä tunnistetaan. Lisäksi kartoitettiin sitä, miten oppimisvaikeudet ilmenevät ja mitä vaikutuksia niillä on. Selvitys toteutettiin kyselynä teollisten ja palvelualojen työpaikoilla Suomessa, Islannissa, Norjassa ja Ruotsissa.
2014
-
Osaava henkilöstö kotouttaa
Osaava henkilöstö kotouttaa -hanke edisti työyhteisöjen kulttuurienvälistä osaamista ja tuki kaksisuuntaista kotoutumista. Hämeenlinnassa ja Lahdessa sosiaali- ja terveysalan työyhteisöjä koulutettiin toimimaan monikulttuurisessa ympäristössä.
-
Työelämän koulutusneuvoja
Työelämän koulutusneuvoja -hankkeessa vahvistettiin aikuisten työskentelyvalmiuksia. Työpaikoille valmennettiin koulutusneuvojia, jotka jakoivat tietoa aikuisten koulutus- ja neuvontapalveluista.
-
Suomea työssä
Suomea työssä -hankkeessa edistettiin maahanmuuttajien työllistymistä ja kehitettiin ammattiyhdistystoiminnan roolia maahanmuuttajien kotouttamisessa.
-
Järjestöt lähidemokratian tukena – JÄDE-hanke
JÄDE-hankkeessa laadittiin lähidemokratiaa edistävä avoin verkostoitumis- ja oppimisympäristö sekä koulutettiin yhdistys- ja järjestötoimijoita hyödyntämään verkon ja sosiaalisen median välineitä vaikuttamistyössä.
-
Välineitä osaamisen kehittämiseen työpaikoilla
Välineitä osaamisen kehittämiseen työpaikoilla -hankkeessa selvitettiin, miten yhteistoimintalain mukaista osaamisen kehittämisen toimintamallia toteutetaan työpaikoilla vuoden 2014 alusta.
2012
-
Monimuotoisin Kaakkois-Suomi MOKS
MOKS-hanke vahvisti työnantajien valmiuksia kohdata maahanmuuttajat tasavertaisina työyhteisön jäseninä. Hankkeen aikana järjestettiin työnantajille monikulttuurisuuskoulutusta, työnohjausta ja valmennusta.
2011
-
ProOsa Tuottavuuden ja osaamisen proaktiivinen kehittämishanke
ProOsa-hanke edisti yritysten muutoksenhallintavalmiuksia ja kestävää kilpailukykyä ja paransi samalla yritysten henkilöstön osaamista ja työmarkkina-kelpoisuutta.
2005
-
Ymmärräks sää?
Ymmärräks sää? -hankkeessa madallettiin maahanmuuttajien työllistymisen esteitä, kartoitettiin maahanmuuttajilta puuttuvia kulttuurisia tietoja ja taitoja sekä selvitettiin ja parannettiin suomalaisten työnantajien valmiuksia ottaa vastaa erilainen työntekijä.