Digiosaajaksi työelämään

Ajankohta1.1.2016–31.12.2017
AlueEtelä-Savo
KohderyhmäTyöttömät ja työttömyysuhan alaiset
ToteuttajatPäätoteuttaja Työväen Sivistysliitto TSL
Osatoteuttajat Itä-Suomen yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelu Aducate,
Mikkelin ammattikorkeakoulu
Yhteistyö­kumppanitSuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK, Palvelualojen ammattiliitto PAM
ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
RahoittajaEuroopan sosiaalirahasto, Etelä-Savon ELY-keskus, Mikkelin ja Savonlinnan kaupungit, Palvelualojen ammattiliitto PAM ja Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK

Digiosaajaksi työelämään -hanke oli suunnattu Etelä-Savon alueella asuville työttömille ja työttömyysuhan alaisille aikuisille. Hankkeen tavoitteena oli parantaa osallistujien digitaalista osaamista ja valmiuksia digitaaliseen kansalaisuuteen. Koulutukset järjestettiin Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä. Koulutuksen myötä osallistujat vahvistivat perustaitojaan ja saavuttivat itsenäisen käyttäjän taidot.

Osallistujat hyödynsivät tieto- ja viestintätekniikkaa ja kokeilivat uusia palveluita, sovelluksia sekä työkaluja. Lisäohjausten avulla osallistujat pystyivät heti hyödyntämään uusia tietojaan, pyytämään apua ja opastusta ongelmatilanteissa. Osaamiskartoitukset osoittivat, että osallistujilla oli motivaatiota ja kiinnostusta kehittää digitaalisia taitojaan tulevaisuudessa. Parempi tietoteknisten sovellusten hallinta teki työstä mielekkäämpää.