• Kulttuuri
  • Tiedotteet

Työväkeä, Sivistystä, Liikettä – Satavuotias Työväen Sivistysliitto

Työväen Sivistysliiton yli sadan vuoden mittaiselle taipaleelle mahtuu paljon kerrottavaa, niinpä myös tuosta taipaleesta kertova historiateos vaatii kaksi osaa. Tero Tuomiston kirjoittaman teoksen ensimmäinen osa julkaistiin 1.9.

Työväen Sivistysliiton yli sadan vuoden mittaiselle taipaleelle mahtuu paljon kerrottavaa, niinpä myös tuosta taipaleesta kertova historiateos vaatii kaksi osaa.

Tero Tuomiston kirjoittaman Työväkeä, Sivistystä, Liikettä – Satavuotias Työväen Sivistysliitto -teoksen ensimmäinen osa julkaistiin 1.9.2022.  Samana päivänä TSL:n perustamisesta tuli kuluneeksi 103 vuotta.

Liitto syntyi tilanteessa, jossa sisällissota oli juuri takana ja oli sovinnonteon aika. TSL:n erityiseksi tehtäväksi tuli luoda perustaa yhteiselle rakennustyölle. Historiateoksen ensimmäinen osa ulottuu TSL:n perustamisesta sotavuosien jälkeiseen murrosaikaan. Toinen osa julkaistaan helmikuussa 2023.

TSL ei ole koskaan toiminut tyhjiössä; sen toimintaan on vaikutettu ja liitto on vaikuttanut ympäristöönsä. Tuomisto kertookin pyrkineensä kuvaamaan kirjassa sekä Sivistysliittoa että sen toimintaympäristöä runsaan vuosisadan kuluessa. Hän kuvaa kirjan näkökulmaa avoimeksi: suomalaisen yhteiskunnan kokoiseksi ja kaikkea tarkastellaan ikään kuin liiton toimiston ikkunoista.

Työväen Sivistysliiton pääsihteeri Jouko Muuri painottaa, että historian merkitys ei ole kadonnut nykyhetkessäkään. Historiasta voi myös oppia.

– Kirjan suuri kertomus ja pienemmät tarinat avaavat menneisyyttä paitsi luomalla kuvia tapahtuneesta, tarjoamalla samalla näköaloja myös tulevaisuuteen, Muuri pohtii.

Työväkeä, Sivistystä, Liikettä -teoksen kirjoittanut Tero Tuomisto on kotiseutuneuvos, valtiotieteiden maisteri ja historiantutkija, jolle Sivistysliitto tuli tutuksi jo 1970-luvulla.

Lue myös Aikamerkin juttu: Menneisyyttä kannattaa muistaa

Työväkeä, Sivistystä, Liikettä – Satavuotias Työväen Sivistysliitto
–    kirjan pdf-versio on TSL:n verkkosivujen materiaalipankissa
–    kirjan näköisversio on luettavissa Issuu-palvelussa
–    kirjan voi tilata Into Kustannuksen verkkokaupasta hintaan 29,90e + toimituskulut